Vuodeosasto
Vuodeosastosta erillään toimii kahdeksan paikkainen dementiayksikkö.
Osastolla hoidetaan sisätauteihin kuuluvia sekä kirurgisia ja neurologisia potilaita sekä päihdehuollon asiakkaita. Potilaat tulevat pääasiassa keskussairaalasta tai oman terveyskeskuksen päivystyksen kautta. Osastolla on erikseen tilat myös eristyspotilaita varten sekä saattohoitohuone.
Dementiayksikkö on keskittynyt muistihäiriöisten potilaiden hoitoon. Siellä hoidetaan myös muistihäiriöis-ten potilaiden intervallihoidot ja näin tuetaan heidän kotona selvitymistään mahdollisimman pitkään.
Vuodeosaston hoitoperiaatteena on kuntouttava hoitotyö, joka tarkoittaa perushoidon ja kuntouttavan toiminnan yhdistämistä siten, että kaikki toiminnat potilaan kanssa edesauttavat hänen toimintakykynsä ylläpitoa ja kohentumista.
Hoitajat työskentelevät potilaan kanssa ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä, kuntohoitaja ja lääkäri virka-aikana.
Maskun terveysaseman kartta
|